Armollisuutta ja kehopositiivisuutta

Aihe josta ei voi puhua tarpeeksi: armollisuus omaa itseään kohtaan.


”Mä oon niin lihava / laiha / vanha että en mä kehtaa.. mitähän muutkin meinais”

”Toivottavasti kukaan tuttu ei tule vastaan kun mä täällä pää punasena painan”

”Apua vielä pitäisi kauppaan mennä tän näkösenä”

”Ai kauhee kun mä niin paljon hikoilen ja muut ei”

"Toi/Muut on niin hyvässä kunnossa ja mä nyt oon tämmönen.."

"Mä näytän niin ällöttävältä kun mä kuntoilen"

"Ei tästä kropasta enää hyvää saa, mä oon niin pitkään jo valinnu sohvan salin sijaan että parempi jatkaa samalla linjalla"

... jne.


Näitä vastaavanlaisia kommentteja olen kohdannut sekä ohjaajana liikuntaympäristössä että muissakin tilanteissa kavereilta tai tutuiltani. Hyvänen aika, kunnioittakaa itseänne ja omaa kehoanne juuri sellaisena kuin - pää punaisenakin! Jos viime liikuntakerrasta on jo tovi etkä oikein tiedä mistä aloittaa tai mikä olisi se oma kuntoilumuoto: kokeile, kysy vinkkejä tai palkkaa vaikka Personal Trainer ensin ihan muutamaksi kerraksi jos epäilyttää.


Onneksi näitä tapauksia ei ihan jokapäivä tule vastaan ja vastapainona tulee kyllä myös fiilistelyä liikunnan riemusta. Mutta jos yksikin ihminen tämän tekstin luettuaan alkaa kunnioittamaan omaa kehoaan vähän enemmän ja jättää murehtimisen endorfiinin jalkoihin, tämä kannatti kirjoittaa.




Moniko miettii mitä ympärillä olevat ajattelevat sinun tekemistäsi? Hävettää kun hengästyy jo muutaman hypyn tehtyään tai laittaa tankoon "vain 5kg kiekot" tai ei laita ollenkaan. Sitten ladotaankin ympäristön paineesta ihan liikaa painoja pakkaan, selkä vääränä väännetään ja ihmetellään kun joka paikkaan sattuu eikä liikkuminen tuokaan mielihyvää kuten kuuluu vaan päinvastoin.


Ketään ei kiinnosta millaisilla painoilla teet töitä, kenellä valuu hiki ja kenellä ei, teetkö 10 minuutin vai 1,5h treenin, oletko aloittelija vai jo pidempään treenannut.. jokaisella on omat tavoitteensa kuntoilun suhteen ja riittää että sinä itse tiedät mitkä ne ovat.


Yksi ihana hetki oli yhden yli 70-vuotiaan kanssa joka aloitti treenaamisen kuntosalilla ensimmäistä kertaa elämässään ja kertoi ettei ollut ikinä edes ajatellut että voisi tykätä salitreeneistä. Nyt hän on niin koukussa että hänen täytyi varmistaa treenaako jo liikaakin.. tämän tarinan pointti siis: milloinkaan ei ole liian myöhäistä ja se on ihan sama minkä ikäinen olet tai miltä tasolta lähdet. Löytäkää omat intohimonne liikkumisen suhteen ja tehkää kuten hyvältä tuntuu omaa kehoanne kuunnellen.

Kehopositiivisuudesta puhutaan tänä päivänä onneksi kokoajan enemmän. Siksipä tähän on pakko mainostaa eräopas-vuodeltani jäänyt ravitsemusterapeutti ystäväni Leenan kirjaa: Superhyvää keholle. ”Parasta, mitä kirjan lukemisesta voisi seurata, on se, että asetut samalle puolelle kehosi kanssa.” - Leena-Lennart-Putko-Putkolova-Putkonen


Innokkaimmat voivat tilata suoraan: https://www.adlibris.com/fi/kirja/superhyvaa-keholle-9789511331483 - minulta voi halutessaan lainata tai saattaa varmasti löytyä myös kirjastoista.

66 views

Kuvat: Toni Eskelinen

Graafinen suunnittelu: Janika Lähdes
 

© 2019 Samoilla Poluilla